I'm going slightly mad pt2/Black veil brides @ Tampere 27102013

Oltiin aikasin Kampilla joten kerettiin aikasempaan bussiin Tampereelle päin, kun voitiin etukäteen kuvitellakaan. 23:45 lähdettiin ja Tampereella oltiin perillä noin kolmen aikaan. Sain bussissa jonkun verran nukutua mikä oli aivan mahtavaa ja muistan nähneeni jotain todella pimeetä unta sekä tiputelleeni limupulloani koko ajan lattialle. Niinku minä oikeasti teinkin mutta vaan nukahtelin siinä välissä. :D Tampereella jäätiin vähän ennen keskustaa kyydistä pois Lindan kanssa ja Fanni jatkoi matkaansa kotiin nukkumaan. Me taasen suunnattiin minun kämpilleni jossa kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet, pakkasin uudestaan, söin ja sitten lähdettiin 05.40 bussilla keskustaan päin. Kämpillä muistin että toinen makuupusseista kuten myös minun huivini oli jäänyt Fannin hoiviin, joten kauppareissun ja klubin oville asettautumisen jälkeen ei auttanu muuta kuin käydä hakemassa nämä kaksi puuttuvaa lammasta plus makuualusta Lindalle. Ja voin muuten sanoa että väsytti aivan perkeleesti.

Kun pääsin asettumaan takaisin klubin oville, missä meitä ennen oli muuten  tasan yksi henkilö jonossa, söin ja vedin vihdoin niitä melatoniin tabletteja oikein kaksin kappalein. Oli vaan aivan sama mitä tapahtuu mutta mun oli vaan oikeesti pakko saada nukuttua edes vähäsen. Ainoa mikä mulla tässä aiheuttaa ongelmaa on kylmyys ja se että ollaan ulkoilmassa taivasalla. Niiden tablettien avulla sain onneksi nukuttua pari tuntia. Näin taas jotain aivan jäätävää unta mutta en muista mitä. Niinkun aina jos nukun bussissa tai jonottaessa. Heräsin sitten tosi epämukavaan tunteeseen just ennen herätyskellon soittoa klo: 09.50. Makuualusta ei yhtään auttanu kylmään ja kovaan maahan ja tuntui kuin oisin sisältä syvä jäässä vaikka muuten oli ihan lämmin. Ja olin iloinen huomatessani että kukaan luokkakavereista ei ollut tullut herättelemään tai vissiin edes huomannut mua siellä makuupussi toukkien keskellä, sillä mulla olisi ollut tunteja viereisessä koulussa. Klubin auetessa pihalle roudattiin pari aitaa ja meidät käskettiin siirtymään niiden aitojen ja seinän väliin. Tehtiin kuten käskettiin ja päätettiin että pienennetään meidän elintilaa siten että istutaan molemmat samalla makuualustalla. Sillä tavaramäärällä meillä oli hiukkasen oli tilan puutetta. :D Kasattiin ne kassit ja laukut sellaiseksi isoksi mount everestiksi meidän ja ekan jonottajan väliin.


Kellon lähestyessä klo 14 lähdin meikkaamaan Tullintorille ja matkalla tutustuin yhteen samaa koulua mun kanssa käyvään BVB faniin, jonka kanssa turistiin pitkät pätkät. Klo: 15 muodostettiin klubin toisille oville VIP jono  ja lähdettiin sitten viemään tavaroita ja laittamaan hiuksia ja korjailemaan meikkejä vielä Fannin kämpille. Ei muuten ollu yhtään paineita meikkaamisessa kun mietti koko ajan että kohta mä tapaan mun idolit. :D Takasin tullessa sitten ihailtiin Ashleytä, Andya ja CC:tä kun ne hengaili siinä klubin ikkunoiden edessä. Yhdessä vaiheessa sitten huomattiin kun Ashley pukee takkia päälle ja on selkeesti tulossa ulos ja oltin ihan että EIKÄNYTSETULEE!!ASDF! Sit se vaa avasi sen oven, väänteli naamaa meille ja meni takasin. :D


Klo 18 meidät tultiin sitten hakemaan meet & greettiin. Käveltiin siitä klubin läpi ja siellä ne löhöili kaikki sohvilla ja teki kuka mitäkin. Käveltiin iha heidän vierestä ohi nätisti ja hiljaa ja meidät vietiin eteiseen punaisen narun taakse jolloin meille sitten kerrottiin säännöt: 2 nimmaria kaikilta, 1 kuva, ei haleja. Ei saa kiljua, eikä juosta, pitää mennä rauhassa. Bändiläiset meni sitten meistä siitä ohi, Andy ensimmäisenä, Ashley laulellen perässä jne. Se Ashleyn laulu kaiku sieltä yläkerran miittipaikalta alas eteiseen asti. :D  Enkelin ääni! <3


Meidät kuljetettiin sitten vähän bändiläisten jälkeen portaat ylös. Meidän piti mennä sinne miittihuoneeseen yksi kerrallaan ja minä olin tietenkin ensimmäinen astumassa hain kitaan. Jännitti aivan hulluna, varmaan enemmän kuin koskaan aikasemmin. Menin huoneeseen sisälle ja jäin vaan sekunniksi tai pariksi ihmettelemään mistä suunnasta mun pitää alottaa josta sitten opastaja, jolle myös jätin puhelimeni jolla hän sitten otti kuvan, osoitti CC:n suuntaan. Oli niin kamalaa kun ne kaikki vaan katto mua sieltä pöydän toiselta puolelta. :D Andya en meinannu uskaltaa katsoo silmiin kun pelkäsin että mä friikkaan. Ihan oikeasti. Mutta rohkeesti sitten astelin pöydän päähän, CC tervehti mua ja ensimmäisenä vaan tokaisin että "Hi! Can you sign these for me?  I'm SO fucking nerveous!" CC: "Sure! There is nothing to be nerveous about". Seuraavana vuorossa oli Jake jolle vaan sanoin että "Hi!" Kun en oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa. Se on aina niin hiljanen haastatteluissa kun muut bändistä on äänekkäämpiä. Seuraavana oli Jinxx jolta muistaakseni kysyin että "how do you like it in here". En ole varma kysyinkö oikeesti vai mietinkö vaan, mutta mielestäni Jinxx vastasi jotain että on ollut ihan mukavaa. Mut siinä kohdalla mun kaikki pasmat ja maailmankirjat meni sekasin kun kuulin pöydän toisesta päästä Andyn toteavan että "You have a cool tattoo! Dr. Feelgood I see". Fanityttö minä ei tainnut ihan tajuta asiaa heti kun pystyin vastaamaan että "I am glad you noticed!" Myöhemmin mietin että sen olisi voinut sanoa vähän eri tavalla mutta varmasti se ymmärsi kumminkin, että tarkotin että kiva että joku sen tunnisti kun niin harva sitä maskottia tietää. :D Kerroin että samassa tatskassa on heidän sanotuksiaan jonka takia sitten Jinxx halusi lähemmin katsoa sitä. Siirryin Ashleyn eteen, joka oli ihan ihmeen hiljanen, joka muistaakseni oli jo rustannut nimensä niin albumin kansivihkoon kuin paperille. Olin jo siirtymässä Andyn eteen kun muistin eilisen keikan ja tokaisin nopeasti "By the way, the flag you picked up yesterday in Helsinki, I made it" Ashleyn ilme kirkastui. :D "It was YOU!? You made it?? It was awesome" ja samalla Andykin kehui sitä sanomalla että "I loved it" tai jotain sinne päin, olin niin jotenki jännitys shokissa ja adrenaliinia vaa virtas että en muista ihan tarkalleen. :D Andy anto mulle ne nimmarit ja sen jälkeen mut käskettii siirtymää pöydän toiselle puolelle kuvaa varten. Kuvan oton jälkeen sitten nopeasti lisäsin vielä että että "Btw I am coming to see you in London in a couple of weeks, and she is coming with me too" ja osoitin samalla seuraavana jonossa olevaa Lindaa. Andy käänty katsoo mua kun olin siä niiden takana ja  VOI ETTÄ SEN SILMÄT! Se vastas mulle että "Oh cool!" Mä sulin. :D


Lähdin sitten nimmareiden ja puhelimeni kanssa astetta jos toista onnellisempana takaisin eteiseen. Matkalla halasin ensimmäistä vastaan tulevaa, Iraa, ja riensin sitten alas soittamaan Fannille Menin aivan hulluks ja selittäessä kävelin ees taas enkä pystyny olee paikallani ja mua itketti, onnesta, ihan hirveesti, mutta kyyneleitä ei tullu. Sitten alas alkoi valua porukkaa joidenka tulkitsin tarvitsevan mun tukea, joten lopetettiin puhelu ja siinä sitten halailtiin keskenämme ja jaettiin tuoreeltaan kokemuksiamme BVB oli ollu tosi mukavia kaikille ja ne oli jossain vaiheessa vaan ruvennu vääntelee naamaa ja nauramaan iha hulluna. :D Ei taida olla kaikki intiaanit veneessä, niinkun ei meilläkään. :D

Vähän enne ovien aukasua päästiin sitten lavan eteen ja voi että eturivi keskeltä! :D Pidettiin paikkaa jonossa ekana olleelle fanille ja suurinosa vip passin ostaneista oli tullut aamulla jonottamaan, joten minkäänlaista epäoikeudenmukaisuutta tässä ei mielestäni ollut. Koko Heavens Basementin keikan ajan odotin vaan, että ne lopettaisi. Ne rummut oli tosi lähellä lavan reunaa, ihan maksimissaan 50 cm päässä minusta ja voin sanoa että sattu korviin ne rummut aivan kamalasti. Pidin ensimmäisien parin biisin aikana käsiä korvilla kunnes sitten heidän laulaja tuli mulle ojentamaan korvatulpat ja kysyi biisin jälkeen vielä että oonko mä kunnossa. :D Kohteliasta meininkiä. Mutta olin kyllä ilonen kun he lopettivat. BVB alotti siitä noin puolen tunnin päästä ja oli oikeesti mun mielestä parempi keikka kuin Helsingissä. :D Enkä tarvinnu enää korvatulppia kun CC:n rummut oli sen verran kauempana kun lämppäribändin, että ne ei enää sattunu. Porukkaa oli vähemmän paikalla, mutta oli reilusti äänekkäämpiä kuin nosturissa ja myös painetta oli runsaasti enemmän. Rämpytin Ashleyn bassoo ja Jinxxin kitaraa pariinkin otteeseen, joista ekan kerran jälkeen Jinxxin kanssa heitettii high fivet ja se piti mua kädestä. :D Andya pidin kädestä useemman kerran ja se kulki siinä niin lähellä että tais kerran vissiin astua mun sormen päälle ja kerran siirsi mun kättä jalallaan pois tieltä. Ja kun se yhessä vaiheessa tuli juomaan monsteria siihe mun etee, puolet hörpystä tippu mun päälle. :D mut oikeesti oli vaikee käsittää että ne seisoo siinä ihan lähellä ja niihi ylettäis koskemaa hyvin, niiden ja eturivin välillä oli eroa vaan muutamia kymmeniä senttejä. :D Eikä välttämättä aina sitäkään. Yhdessä vaiheessa kun heilutin mun kättä ja katsoi vissiin Ashleytä, ihmettelin et mihin mun käsi osuu koko ajan ja käännyin kattoo niin AAA ANDYN KÄSIVARTEEN! :D

Keikan jälkee riennettiin mahdollisimman nopeesti hakemaan hupparit ja takit narikasta ja lähdettiin sitten samantien Black veil bridesin bussille odottelemaan josko he tulisivat ulos. Andy, Jinxx ja Jake livahti nopeasti bussista taksiin. Lauleltiin muiden odottavien fanien kanssa viidakossa nukkuu jellonaa, tuiki tuiki tähtöstä ja in the endiä, Ashley tuli taas bussin verhojen väliin vääntelee naamaansa ja hetken päästä CC kuvaamaan meitä. :D Kumminkin tulivat ulos melko nopeesti. Kaikki rupes laulamaan in the endiä kun Ashley astui ulos bussista ja se vaan kannusti meitä laulamaan pidemmälle sitä biisiä. :D Sitten CC tuli ulos ja ne rupesi jakamaan nimmareita ja juttelemaan ihmisten kanssa. :D Ashley tuli sanomaan käsipäivää mulle sanoen et "hey how are you doing?" kun ojensin kättäni sille. Täsmensin sitten, että haha mä halusin kyllä vaa nimmarin mun käteen, joho Ash vastasi, että se ei voi kirjottaa nimmaria iholle kun se sitten rikkoisi sen kynän. :) Kun CC tuli tarpeeksi lähelle kysyin että saako halata ja se vastas että tottakai. Sitten vielä halatessa varmisti että olinko se minä joka sitä kysyi, kun se katsoi muualle kun kysyin sitä siltä, joten se ei voinu olla ihan varma. :D Linda pääsi CC:n ja Ashleyn kanssa kuviin ja minä toimin kuvaajana ja mä kuulin aivan ihanan keskustelun jonkun fanin ja Ashleyn välillä vähän matkan päässä:

Fani: "Can I hug you?"
Ash: *halaa fania* "You should get a boyfriend"
Fani: "But no-one likes me"
Ash: "Bullshit. There is someone who likes you, there is the one for everyone"

AWWW!
Ashley ja CC:kään ei kauhean kauan ollut meitä viihdyttämässä, vaan katosivat sitten johonkin. Taksia johon he olisivat voineet mennä, ei ollut mailla eikä halmeilla eikä he voineet keretä aukion toisella puolella olevaan baariinkaan siinä ajassa. Katosivat kuin tuhka tuuleen. Lähdettiin siitä sitten hakemaan tavaroita Fannilta ja loppujen lopuksi päädyin sinne yöksi kun huomasin että seuraava bussi menee vasta parin tunnin päästä. Viiden tunnin yöunilla lähdin sitten koululle ja voin kertoo että ikinä en oo meinannu oikeesti nukahtaa kesken tunnin. :D

 Nyt on keikkamasennus tuloillaan mutta onneksi ollaan menossa vielä tasan kahden viikon päästä katsomaan samaa bändiä Lontooseen joten se lohduttaa vähäsen. :D

0 comments:

Post a Comment