Noin about vuosi sitten tuli tieto että eräs kuuntelemani bändi on tulossa Suomeen. En ollut mikään suuri fanityttö mutta marssin kumminkin heti lippujen ekana myyntipäivänä innoissani tiketin myyntipisteelle hakemaan avaimeni kyseiselle keikalle. Kaikki oli hyvin ja bileetkin kaverin kämpillä oli suunniteltu pidettäväksi kaksi päivää ennen keikkaa jotta kerkee sitten toipumaan hyvin ennen kuin suuntaa keikkapaikalle. Kerkesin tutustumaan bändiin hieman paremmin ja rakastuin heidän musiikkiin aivan täysin sen odotuksen aikana.Vaan sitten kumminkin keikka peruttiin ja korvaavat keikat julkaistiin. Bileet pidettiin kumminkin vaikka fiilis ei ollut paras mahdollinen, ja muistan illan aikana itkeneeni koska Andy Biersack ei ollut paikalla, mutta bussiliput Helsinkiin oli jo ostettu joten ne piti käyttää.
Tällä viikolla sitten uudella yrittämällä lähdettiin Fannin kanssa maanantai-iltana, 25.10 kohti Helsingin nosturia. Bussi oli hieman myöhässä ja lähti 18.35. Viime kerralla kun meinasin missata bussin sen takia että olin väärällä pysäkillä, tsekkasin että bussipysäkki on varmasti oikea ainakin viisi kertaa siinä odotuksen aikana ja saavuin pysäkille ajoissa. Olin suunnitellut nukkuvani bussissa, mutta uni ei oikeen maittanu vaa heitettiin erittäin huonoa läppää koko matkan. Kyllä tais kanssa matkustajat tykätä meistä. :D
"Ei TAAS me ollaan täällä!" taisi olla ensimmäinen lause minkä kumpikaan meistä sanoi kun astuttiin bussiterminaalin ovista sisään. :D Fiilikset oli aika sekavat. Pizzerian kautta löydettiin sitten tiemme Nosturille, tällä kertaa sen kummemmin eksymättä. Oltiin jonossa toisina, meitä edellä oli vaan kaksi ihmitä. Jei tästä alkoi sitten 21 tunnin jonotus johon mahtui musan kuuntelua, paljon palelua, uusia tuttavuuksia, vessan/siksi kelpaavan puskan etsimistä 01 yöllä (jolloin, ehkä randomimpana ikinä, näin tähdenlennon), greenpeacen videon kuvausta, bändin jäsenien ohi vilahtamista jne. Yö meni todella hitaasti sillä oli niin kylmä että en uskaltanut ottaa mukaani varaamia melatoniini pillereitä, siltä varalta että jos varpaat menee umpijäähän. Joten nukuin siis ehkä säkällä yhteensä tunnin.
Päivällä seurattiin tiiviisti bändin twiittailua ja pientä hajoilemista oli ilmassa aina kun he päivittivät missä kohtaa he ovat tulossa Suomeen. Black Veil Brides siis tuli Tanskasta, Tukholman kautta laivalla Helsinkiin. Pääteltiin heidän twiiteistä heidän saapumisaika ja melko pian arvioidun saapumisajan jälkeen paikalle kurvasikin iso kiertuebussi perävaunuineen ja mentiin sopiville paikoille seuraamaan mitä bussilla tapahtuu. Hetken siinä seistessämme Andy kurkkasi ovesta ulos, kohta sen jälkeen Ashley hyppäsi bussista ulos ja suuntasi heti sisälle keikkapaikalle. Andy kurkkasi vielä toisen kerran virne naamallaan ulos ja seurasi sitten Ashleytä. Asetuttiin takaisin jonotuspaikoillemme kun sitten hetken päästä Jixx tuli kitaroineen ynnä muine kamoineen pääovelle ja siitä sisään moikaten samalla hyväntuulisena meille. Kukaan ei tunnistanu sitä kunnes sitten vasta kun se oli mennyt ovista sisälle. :D
Päivän aikana paikalle saapui pari VIP lipun omistavaa fania, jotka sitten väitti meille, että VIP lippulaiset jäisivät miitin jälkeen suoraan Nosturiin sisälle ja pääsisivät näin ollen eturiviin. Ja tietäen, että Helsingin VIP passit oli myyty loppuun, tiesin että kyse olisi jostain noin 50 henkilöstä ja he täyttäisivät ainakin kaksi riviä, lähdin sitten epäuskoisena ja todella vihaisena soittamaan nosturin asiakaspalveluun. Tarkistin moneen otteeseen että VIP passin ostaneilla ei ole early entryä sisällytettynä miittiin, ja itse sitä kysyin meet and greetin järjestäjiltä viikkoja aikaisemmin. Nosturin asiakaspalvelusta sanoivat vain että vipit jäävät sisälle that's it. Kuittaili vielä jätkä siellä puhelinlankojen toisessa päässä että olisit soittanut eilen. Vitutuskäyrä nousi kyllä huippuunsa koska tämä ei ollut millään reilua, että muille ei anneta mahdollisuutta päästä eteen.
Vitutuskäyrän laskettua noin kolmen aikaan alettiin meikkaamaan, neljältä pakattiin jonotuskamat kasaan ja lähdettiin sitten viemään niitä säilöön ja käytiin laittamassa hiukset mäkkärin vessassa kun siellä on kunnollinen peili. Poimitiin samalla matkalla Linda mukaan, sillä hän sanoi että ei ole varma osaako suunnistaa oikeaan paikkaan tarpeeksi ajoissa. Palatessamme paikoillemme, ihmisiä oli tullut aivan hulluna lisää ja kuultiin että CC ja Jake oli kävellyt samalla tavalla pääovista sisään kuin Jinxxkin aikaisemmin silloin kun oltiin pois. Aivan meidän tuuria. Koska ovet oli myöhässä, me odoteltiin niiden avautumista pelkät keikkavaatteet + huppari päällä yhteensä noin 1 1/2 tuntia, on suoranainen ihme että en ole vielä tullut kipeeksi. Sen lisäksi että he odotuttivat meitä niin kauan, järkkärit myös olivat sanoneet avaavansa molemmat ovet jolloin jotkut kaksi tuntia sitten tulleet fanit olivat rynnänneet sen eteen. Sitten arvuuteltiin että kumman he avaava ja oikeesti se ressin ja jännityksen määrä oli aivan huikee. Mahahaava ei ollut kaukana. Mutta meidän ovi kumminkin avattii ainoana ja pääsin toiseen riviin oikealle puolelle yhdessä muiden yön yli jonottaneiden kanssa.
Heavens Basement oli mielestäni jokseenkin mitään sanomaton bändi. Ihan melko hyvää musiikkia mutta jotain hieman ärsyttävää siinä oli. Ne sai yleisön tosi hyvin mukaan mutta siitä huolimatta katselin usein kelloa ja odotin vaan sitä että he lopettaisi. Black veil brides taas oli.. AIVAN MAHTAVA! Oli kyllä ehdottomasti kaiken odotuksen arvoinen! Hypin ja huusin ja lauloin ja tanssin (sen minkä tilan puutteessa pystyin) koko ajan. Otin ainoastaan pari kuvaa joista ehkä yksi onnistui. Mutta koko keikan kohokohta oli ehdottomasti se kun tekemäni lippu pääsi lavalle! Yksi eturiviläisistä oli jonottanut keikalle aamusta asti ja oli muutenkin edelliseltä MSIn keikalta tuttu joten pyysin hänen ja parin muun eturiviläisen pitämään sitä lakanaa aidan edessä jotta BVB näkisi sen sieltä lavalta. Ashley sitten huomasi sen ja ilmeisesti tykästyi siihen niin että halusi näyttää sen muulle yleisölle. Olin niin iloinen ettei voi sanoin kuvailla. :D Seuraavassa videossa näkyy kyseinen kohtaus alkaen kohdasta: 03.45







0 comments:
Post a Comment